LÄSKI ON AINA PAREMPI KUIN LAIHA


Jouduin muutama päivä takaperin hengittämään pari kertaa syvään lukiessani suuren suomalaisen kosmetiikkabrändin Instagramin kommentteja. Kyseinen brändi oli jakanut kuvan  ja ihanan tekstin uudesta kasvokuvastaan, kansainvälisesti menestyneestä suomalaismallista. Ei mennyt kuin hetki kuin kuva oli jo houkutellut useamman kommentin, jossa kritisoitiin mallin hoikkaa olemusta ja meikkibrändin virheellistä valintaa. Luonnonkaunis vaaleatukkainen malli kun ei pituutensa ja painonsa vuoksi sovi edustamaan meitä kaikkia suomalaisia naisia ulkomailla. Kritisoitiin myös yrityksen brändäystä, olisihan kasvokuvaksi pitänyt valita mielummin huippu-urheilija tai fitness-tähti, koska heihin meidän kaikkien suomalaisten naisten on helpompi samaistua kuin sairaalloisen laihaan malliin.

Yleinen ilmapiiri tuntuu olevan, että laihan haukkuminen on sallitumpaa kuin pullukan. Voidaan solvata, haukkua sairaalloiseksi, mitä vain. Kukaan ei juurikaan puutu siihen, kompata toki voidaan. Jos joku kommentoisi pullukalle samaa, saisi siitä varmasti kasallisen kakkaa niskaansa. Ilkeät kommentit menevät ihan yhtä paljon ihon alle, olipa siinä välissä pehmentävä rasvakerros tai ei.

Suurin osa malleista on luonnostaan pitkiä ja hoikkia. Heille mallinmitoissa pysyminen ei ole tuskaa, ahdistusta tai vaadi syömishäiriötä. Heidän vartaloonsa vaan ei kerry elintasomakkaraa jokaisesta suupalasta tai sipsipussiin luodusta silmäyksestä. Ne jotka eivät ole, jättävät leikin kesken hyvin nopeasti, sillä mallinmitoissa on todella rankka pysyä pidempiä aikoja, jos niin ei ole tarkoitettu. Suurin osa tuntemistani malleista syövät kuin hevoset ja vetävät napaansa pihvin jos toisenkin - ihan hyvällä omalla tunnolla.

Muotitalot käyttävät malleinaan pitkiä ja hoikkia tyttöjä syystä. Syy ei tosin ole se, että sillä haluttaisiin ruokkia epärealistisia vartalokuvia vaan se, että muoti on taidetta siinä missä maalaukset ja musiikkikin. Mallien tehtävä ei ole esitellä itseään vaan heidän päällä oleviaan vaatteita. Hoikan mallin päällä mekot ja jakut saavat täyden huomion toisin kuin kurvikkaan mallin päällä, jolloin huomio kiinnittyy vääjäämättä pöyreisiin pakaroihin tai uhkeaan rintavarustukseen. Naisihanteita on useita. Toiset tykkäävät rintavista, toiset tykkäävät pienistä tisseistä, toiset ihastelevat mauttomia jassoja, toiset eivät välitä pepun muodoista lainkaan. Muoti vaan sattuu olemaan sitä tyyppiä, joka tykkää pienemmistä muodoista. 

Heristävää sormea on myös turha osoitella toimistoille. Toimistot toimivat täysin vaateteollisuuden ehtojen mukaan. Muotitalot määrittelevät sample sizen, joka on tytöillä noin 90-70-90 ja +175cm. Verrattuna 2000-luvun alun langanlaihoihin itä-blokin malleihin on tilanne tällä hetkellä jo huomattavasti terveempi. Victoria's Secretin enkelit, Gigi Hadidit ja Kendall Jennerit edustavat huomattavasti terveempää vartalokuvaa, jossa sairalloisuus tai anorektisuus ovat kaukana. Huippumuoti ei valitettavasti muutu pluskooksi, vaikka asiakkaat senttejä saisivatkin.

Laihduttaminen, timmiytyminen ja ruokavaliolla vahtaaminen ovat jatkuvasti otsikoissa, mutta samaan aikaan valmiiksi laihat joutuvat median sekä sen käyttäjien silmätikuiksi jatkuvasti. Veikkaan, että moni kotisohvalla möllöttävä ei pistäisi pahakseen jos eteen sattuisi mahdollisuus vaihtaa oma muutamia kesäkiloja kerryttänyt runko timmissä olevaan mallikroppaan. Omassa mielessä voi toki miettiä mitä haluaa, mutta kaikkea ei tarvitse kirjottaa julkiseksi, varsinkin jos pointtina on vain haukkua toisen ulkonäköä. Niinä heikkoina hetkinä kannattaa aina mennä ensin vähän itseensä ja miettiä miltä kommentit tuntuisivat itselle suunnattuna. Sen jälkeen lähetä-nappi jäisi varmasti monella painamatta.


Kirjoitus on julkaistu alunperin 16.11.2016 osoitteessa www.elinahyvola.com


Teksti: Elina Hyvölä

Kuva: Vogue Runway arkisto

Ei kommentteja

Lähetä kommentti