HORMONIKIERUKKA – JUMALAN LAHJA NAISILLE


Jahas, taas se aika kuukaudesta, kun maha pingottaa, kaikki vituttaa, tekisi mieli tyhjentää Alepan karkkihylly sekä vetää Buranaa kaksin käsin, että pystyy istumaan kirjaston penkillä vääntämässä gradua kahdeksasta kahdeksaan.

Meidän on kummankin hyvin vaikea enää myötämasistella ja samaistua näihin valituksiin, sillä suoraan sanottuna emme muista, miltä menkat tuntuvat. Emme muista niitä PMS-raivokohtauksia, jolloin poikaystävän oli parempi olla kasannut likaiset vaatteet lattialta pyykkikoneeseen tai kotona oli käynnissä toinen maailmansota. Emmekä kyllä kaipaakaan niitä (ei sillä, ettei raivokohtauksia muuten välillä syntyisi).

Meillä on kummallakin hormonikierukka. Tuo Jumalan lahja naisille.

Lilli: olin syönyt pillereitä noin 16-vuotiaasta saakka ja jossain vaiheessa päätin, että nyt saa loppua. Olin tuolloin parisuhteessa ja päätin gynekologin vastaanotolla eri ehkäisyvaihtoehdoista kuultuani kokeilla hormonikapselia. Kapseli asennettiin paikallispuudutuksessa käsivarteeni ja olin tyytyväinen, ettei minun tarvitsisi napsia enää yhtäkään pilleriä. Hyvin pian kävi kuitenkin ilmi, että tuo lähes olemattoman kokoinen kapistus käsivarteni ihon alla oli yksi Saatanan keksintö, joka pisti koko kroppani ihan uuteen uskoon. Hiukset lähtivät päästä ja kärsin menkoista melkein puoli vuotta putkeen, ennen kuin marssin itku kurkussa gynekologin vastaanotolle ja kiljuin, että irrottakaa tämä esine musta! Tämän jälkeen kokeilin hyvin pelokkain fiiliksin hormonikierukkaa. Kuvittelen laittamisen sattuneen yhtä paljon kuin synnytys, mutta koska en ole synnyttänyt, en voi tietää. Ehkä siis hiukan liioittelen, mutta joka tapauksessa, itkin kuin viimeistä päivää, kun rakkinetta asennettiin minuun. Tämän jälkeen olen kuitenkin ollut jo lähes viiden vuoden ajan onnellinen hormonikierukan omistaja. Ei lihomista (ei tosin valitettavasti laihtumistakaan), ei outoja raivokohtauksia, ei huolta siitä, että pilleri jäisi ottamatta. Ja mikä parasta, EI MENKKOJA. Kyllä, luit oikein, en ole kärsinyt menkoista sitten vuoden 2013 jälkeen, luojalle tosiaan kiitos tästä kapistuksesta.

Elina: erottuani edellisestä poikaystävästäni, lopetin myös pillerit. Niinkuin monilla muilla, minulla pillereiden käyttö ei ollut tuottanut juurikaan suurempia ongelmia. Ei mielialavaihteluja, ei lihomista muttei kyllä laihtumistakaan ja tunnollisena tyttönä olin muistanut syödä laatasta päivän pillerin jokaisen aamupalan yhteydessä. Muutama vuosi myöhemmin, kun jonkinnäköinen muu ehkäisy kuin kumiukko tuli kyseeseen, en kuitenkaan enää harkinnut pillereitä niiden aiheuttaman hormonaalisen aknen vuoksi. Tappelin vuoden ajan lopettamisen jälkeen mahtavasti, muttei niinkään kauniisti kukkinutta alaleukaani vastaan ja kunnes lopulta pääsin finneistä eroon, päätin etten pillereihin enää koske. Lillin suosituksesta päätin varata ajan hormonikierukan laittoon. Väänsin itkua lääkärin vastaanotolla laittopäivänä, sillä kavereiden kesken minulle oltiin päivitelty, kuinka kierukan laitto on verrattavissa synnyttämiseen. Itselläni kierukan laitto ei kuitenkaan tuntunut juuri missään. Menkat loppuivat kuin seinään, eikä niitä ole sen koommin kuulunut. Kierukka on ollut kaikin puolin kelpo keino ehkäistä epämiellyttävät yllätykset.

Emme ole pelkästään siis mieltyneet joskus samaan kahvilaan, samaan VSCO-filtteriin tai samaan mieheen, olemme mieltyneet myös samaan ehkäisykeinoon. Olemme olleet kumpikin hormonikierukan iloisia käyttäjiä ja puolestapuhujia (tiedättekö sen Kuukuppilahkon, me voisimme varmaankin perustaa jonkun oman hormonikierukkalahkon) jo monta vuotta, ja voimme lämpimästi suositella sitä kaikille ehkäisykeinon kanssa painiville. Toki hormonikierukka ei varmasti kaikille sovi, mutta halusimme tällä postauksella tuoda esiin omat positiiviset kokemuksemme, näistä ehkäisyasioista kun ei turhan paljon netissä kirjoitella.

PS. Kierukan laittaminen on ensikertalaisille ilmaista ainakin Helsingin julkisessa terveydenhuollossa.

Teksti: Elina ja Lilli
Kuvat: Julien Laurent / Unsplash

4 kommenttia

  1. Itselläni on 3v Jaydess-kierukka enkä ole ollut ihan näin tyytyväinen. Toki menkattomuus on kivaa ja huoletonta, mutta luulen, että hormonit vaikuttavat silti muutenkin kuin ”paikallisesti”, kuten tätä mulle myytiin. Sain aknen ja epäilen, että myös masennuksen/ahdistuksen kierukasta. Seuraavaksi aion ehdottomasti kokeilla elämää täysin ilman hormoneja - tosin ehkäisyvaihtoehdot alkavat käydä vähiin... Uudenlaista kuparikierukkaa voisin kokeilla, mutta kierukan asennus oli kyllä kivuliain kokemus mun elämässä, joten harkitsen vielä tarkkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka. Nämä ovat tosiaan varmastikin hyvin yksilöllisiä asioita, kaikille tämä ehkäisymuoto ei varmastikaan sovi. Varsinkin jos sinulla on ollut masennus/ahdistusoireita, harkitsisin ehkä muutamaan kertaan kierukan pois ottoa..? :( Ja tästä uudenlaisesta kuparikierukasta en ole kuullutkaan, ainakin tuosta perinteistestä kuparikierukasta olen kuullut paljon negatiivista, mutta pitääpä tutustua tuohon. Hormoniton ehkäisyvaihtoehto tosiaan kiinnostaisi, mutta niin kuin sanoit, vaihtoehdot ovat aika vähissä. :/

      Poista
  2. Kommentoin, vaikkei olekaan tuorein postaus. Minulla oli hormonikierukka mutta siinä oli enemmän huonoa kuin hyvää. Ainoa hyvä puoli oli ettei sitä tarvinnut muistaa. Huonoa sitten riittikin, menkat piteni ajallisesti, eikä ne lääkärin hehkutuksesta loppuneet. Vuoto väheni mutta jatkui jopa pari viikkoa. Lisäksi lipido laski eikä tehnyt enää mieli lähes ollenkaan ja kärsin kuivuudestakin. Että varma oli ehkäisy ainakin. Ystävälläni puhkesi kierukan poistattamisen jälkeen migreeni.

    En siis hehkuttaisi ja suosittelisi sitä kovin suureen ääneen. Tietenkään kaikki ehkäisyvalmisteet eivät sovi kaikille ja oikean löytää vain kokeilemalla, mutta minulla nousee kyllä karvat pystyyn tällaisesta hehkuttamisesta ja ”jumalan lahjasta”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentista, eikä haittaa ollenkaan vaikka ei olekaan enää tuorein postaus :) Niin kuin postauksessa kirjoitimme, ei hormonikierukka varmastikaan kaikille sovikaan. Samoin kuin eivät sovi muutkaan ehkäisykeinot kaikille. Itselläni esimerkiksi hormonikapseli oli yhtä helvettiä, mutta tämä ehkäisykeino taasen tuntuu todella "jumalan lahjalta", jos noin voi hieman kärjistää. Tällä postauksella vain halusimme tuoda meidän kahden ja monen muun ystävämme positiiviset kokemukset esille, mutta medialukutaitoa toki kannattaa käyttää tässä, niin kuin monessa muussakin asiassa! :)

      Poista