TOP 5 PARHAAT TREFFIT


Jos tässä postauksessa kirjoitin oudoista deittikokemuksistani, niin nyt on tullut aika antaa deittailemilleni kaksilahkeisille myös pisteitä ja papukaijamerkkejä, osa heistä kun on ne todella ansainnut! Niin kuin jo aiemmassa blogitekstissäni ilmaisin, tielleni on toki osunut niitä apinoitakin, mutta pääasiassa olen onnistunut löytämään deittiviidakosta sellaisia valioyksilöitä, joiden kanssa olen päässyt toinen toistaan hauskemmille tai romanttisemmille treffeille. Tässäpä siis tulisi niistä parhaat palat:


Nakukylpylässä Oslossa

Olin tutustunut tähän tukholmalaisten seassa virkistävän erilaiseen norjalaiseen herrasmieheen eräässä tukholmalaisessa yökerhossa iltana, jona olin aivan tuhannen päissäni. En tiedä millä kielellä tai tanssimuuveilla olin herran hurmannut, mutta jostain kumman syystä hän halusi tavata mut uudelleen parin viikon päästä, kun olimme menossa vaihtarikavereitteni kanssa käymään Oslossa. Näimme siis uudelleen Norjan maaperällä ja meillä oli superhauskaa yhdessä. Jatkettiin viestittelyä palattuani takaisin Tukholmaan ja tyyppi osoittautui kunnon huumoriveikoksi. Koko hassun deittailusuhteemme huipennus oli, kun herra järjesti mulle viikonloppumatkan luokseen Osloon. Sain sähköpostiini lentoliput ja kohta olinkin jo jälleen Arlandalla venaamassa lentoa Gardermoenin lentokentälle. Norski oli järjestänyt viikonlopuksi kaikkia ohjelmanumeroita ja yksi niistä oli visiitti Oslon lähellä sijaitsevaan luksuskylpylään The Welliin. Ei juma, ajattelin, ihanaa päästä saunomaan ja rentoutumaan. Kyseinen kylpylä oli kuitenkin siitä aivan yhtä erikoinen kuin tämä norjalainenkin, että siellä oltiin ihan täysin alasti. Jopa tällaiselle suomalaiselle, ei niin kovin häveliäälle luonteelle kyseinen fakta oli alkuun hieman järkytys, mutta loppujen lopuksi kun asiaan tottui, tuntui kuin olisi astunut johonkin antiikin Kreikkaan kylpemään. Istuttiin siis norskin kanssa tokilla treffeillämme lämmitetyssä, höyryävässä ulkoaltaassa nakuna ja katseltiin tähtiä. Mietin, että kyseiset treffit olivat kyllä erikoisimmat, mutta hauskimmat, joilla olin koskaan ollut.


Pihviä, punkkua ja samma på svenska

Ruotsalaiset osaavat olla halutessaan varsin hurmaavia ja olin ihastunut tähän nappisilmäiseen söpöliiniin päätä pahkaa jo heti ekoilla treffeillä. Viimeistään toiset treffit veivät kuitenkin jalat alta, sillä tyyppi ilmoitti, että haluaa kokata mulle illallisen ja kun kysyin, voinko tuoda jotain mukanani, sain vastaukseksi että paikalta puuttuu enää vain seura. Kun ilmestyin kundin kotiin, pöytään oli katettu piffit ja punkut, ja koko komeus oli kruunattu kynttilöillä. Jos en olisi ollut niin ihastunut, olisin varmaankin oksentanut kaikesta tästä ällöromanttisuudesta, mutta juuri kyseinen henkilö sai kaiken anteeksi. Nappisilmän vetovoimaa ei myöskään yhtään vähentänyt hänen joka väliin heittämät lainit på svenska. Vaikka oma ruotsin osaamiseni on tasoa "nu ska vi baila", olin aivan heikkona ruotsinkielisiin rakkaudentunnustuksiin ja ilmoitin tokien treffien jälkeen kavereilleni, että olen löytänyt tulevan aviomieheni. Kyseinen tyyppi jäi todellakin mieleeni smoothilla käytöksellään, eikä niistä nappisilmistäkään varsinaisesti haittaa ollut.


Treffit joille äiti ei olisi koskaan päästänyt

Tästä aussikundista kerroinkin jo tässä postauksessa, mutta herra on kyllä ansainnut vielä toisenkin kunniamaininnan. Tutustuttiin Byron Bayssa ja saatiin majoittaa Ellun kanssa meidän paku herran kotipihaan. Van lifen ja julkisten suihkujen jälkeen herralle ropisi pisteitä jo pelkästään hänen tarjottua meille mahdollisuus lämpimään suihkuun ja puhtaisiin pyyhkeisiin, mutta ihan seuraaville leveleille hän nousi kuitenkin kattamalla koko porukalle pöytään kahtena iltana putkeen dinnerit ruokajuomineen. Kermainen kanapasta ja kylmä valkkari olivat kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä seuraavaksi sain valita hänen autotallistaan yhden moottoripyörän, jolla lähdettäisiin ajelulle katsomaan auringonlaskua. Valitsin tietysti vaarallisimman näköisen, kundi iski kypärän päähäni ja vilkuttelin kämpille jääneelle Ellulle hyvästiksi. Ajettiin biitsin näköalapaikalle juomaan bisseä ja katsomaan horisonttiin laskevaa punaista möllykkää. Kotimatkalla takerruin ruskettuneisiin, tatuoituihin käsivarsiin kiinni, kun viiletettiin menemään laittoman kovaa Australian lämpimässä yössä. Mun äiti meinasi saada paskahalvauksen kuultuaan mun menevän hyppäämään laskuvarjohypyn, mutta kyllä mä sanon, että tällaiset kikkurapäiset ja ruskettuneet surffikundit ovat niitä, joista äitien pitäisi varoittaa tyttäriään.


Flirttiä kirjaston hississä

Olin menossa ihan tavallisena arkipäivänä eräälle mulle aiemmin tuntemattomalle kirjastolle hakkaamaan kouluhommia. Kirjaston aulassa samaan hissiin astui eräs kundi, joka kiinnitti heti mun huomion. Kerettiin vaihtamaan lyhyen hissimatkan aikana muutama sana ja jatkettiin kirjastolle kouluhommien pariin. Kun olin lähdössä kotiin, tyyppi ilmestyi kuin taikaiskusta jälleen samaan hissiin kanssani ja naurettiin vähän kiusallisesti sille, että oltiin yhtäkkiä taas samassa hississä. Kirjaston aulassa vaihdettiin spontaanisti Facebookeja ja muutaman päivän päästä kundi kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan ulos. Päädyttiin eräänä iltana Löylyyn saunomaan ja avantouimaan, enkä ollut koskaan tavannut Suomessa yhtä herrasmiesmäistä tyyppiä. En kovin usein häkelly, mutta tämän herran käytöstavat saivat mut kyllä useaan otteeseen menemään sanattomaksi.


Lettukestit ja synttärimaja

Täytin 25 ja kundi jota silloin deittailin, kysyi, mitä haluaisin synttärilahjaksi. Toivoin lahjaksi lettukestejä ja majaa parvekkeelle, aivan niin kuin 25-vuotiaalta voisi olettaakin. Molemmat synttäritoiveeni toteutuivat ja paistettiin kasa lettuja kaikilla herkuilla. Kundi ei ollut ehkä mistään heittäytyvimmästä päästä, joten leikkimajan rakentaminen mun parvekkeelle oli häneltä iso ele. Viritettiin majaan katto ja seinät vilttien ja pyykkipoikien avulla ja nukuttiin majassa jopa yksi huhtikuinen yö kuunnellen humalaisten huuteluita kadulla. Meillä oli ihan sairaan kivaa ja muistan kyseiset treffit ja synttäri-illan edelleen yksinä hauskimmista ikinä!


Teksti: Lilli
Kuva: Mike Wilson / Unsplash

2 kommenttia

  1. No huhhu mitä deittejä sulla ollut! Miksi mut on viety vaan hikisille kahvilatreffeille puhumaan turhanpäiväisiä?? Tai toinen yhtä tylsä vaihtoehto: elokuvat... huoh! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaha, en mä tiiä, oon myös ite aina aktiivisesti ehdottelemassa kaikkee hauskaa!:D Vihaan kahvilatreffejä....:'D

      Poista