MIKSI OLEN SINKKU


Vielä näin vuonna 2018 törmää yllättävän usein ajatteluun, jossa parisuhde nähdään normaalitilana ja sinkkuelämä poikkeuksena tälle onnelliselle elämäntilanteelle. Sinkkuja pidetään surkeina ja yksinäisinä raukkoina, jotka eivät vain onnistu löytämään kumppania itselleen, vaikka kuinka etsivät.  Olen useammin kuin kerran kuullut tokaisuja kuten "kyllä se oikea tulee sitten vastaan kun on tullakseen" tai "kyllä säkin löytäisit jo miehen, jos et olis niin nirso". Kiitosta vaan vinkeistä.

Totta puhuakseni en ole pysynyt enää pitkään aikaan laskuissa siinä, kuinka monilla treffeillä olen käynyt tai kuinka moneen uuteen herra X:ään olen tutustunut lähes nelivuotisen sinkkuelämäni aikana. En kuitenkaan ajattele, että deittailisin, jotta löytäisin itselleni sen oikean. Deittailen, koska se on hauskaa ja koska tykkään tutustua uusiin ihmisiin.

Miksi sitten olen viihtynyt niin kauan sinkkuna? On tietysti totta, etten ilmiselvästi ole tavannut vielä sitä oikeaa. Kukaan ei ole niin sanotusti vienyt lopullisesti jalkoja alta. Uskon, että syy on kuitenkin osittain omassa asenteessanikin. Olen nimittäin alkanut viihtymään sinkku-statuksen alla vähän liiankin hyvin. Sinkkuelämässä parasta on tietenkin vapaus. Kukaan ei valita, jos istuu pieruverkkareissa hakkaamassa läppäriä yömyöhään, tai jos perjantain afterwork venähtää reippaasti lauantain puolelle. Pomo on ainoa, jolta tarvitsee kysyä lupa kaveriporukan eeppiselle Euroopan kesälomareissulle ja Netflix on ainoa, joka paheksuu sinua katsottuasi kymmenen jaksoa putkeen lempisarjaasi jäätelöpaketti kourassa ("Are you still watching this"... Yes I am, kiitos huolenpidosta). Voi keskittyä rauhassa uraan ja omiin päämääriin, ilman että kukaan on jarruttelemassa tai ketään tulisi ikävä, mikäli töitä poikisi Suomen rajojen ulkopuoleltakin.

Vapauden lisäksi nautin siitä, ettei koskaan voi tietää mitä seuraava päivä tai viikko tuo tullessaan, kunhan vain pitää silmät ja mielen avoimena. Koskaan ei voi tietää kuka mielenkiintoinen uusi tuttavuus odottaa seuraavan nurkan takana tai kenen kanssa tulee vietettyä seuraava lomareissu. Musta on tullut sinkkuelämän myötä paljon avoimempi ja spontaanimpi tyyppi.

En väitä, ettenkö koskaan kaipaisi vierelleni ketään. Ohikiitävinä perjantai-illan hetkinä, kun ei enää millään jaksaisi raahautua minnekään ihmisten ilmoille työpäivän jälkeen, tai sunnuntaiaamuina, kun haluaisi vain käpertyä jonkun kainaloon katsomaan koko päiväksi elokuvia, sitä jotakuta saattaa joskus kaivata. Mutta onneksi ylivoimaisesti suurimman osan ajasta voin sanoa eläväni elämäni tähän mennessä parasta aikaa. Ja onneksi aina voi laittaa viestiä sille satunnaiselle sunnuntaiselle cuddle buddylle. Sinkkuelämä kun ei onneksi ole pelkästään sitä yksin pieruverkkareissa jäätelöpaketin ja Netflixin kanssa seurustelua, jos ei niin halua.

Mitä tulee sitten tuohon nirsouteen, niin ehkä jengi on välillä oikeassakin, ehkä olen liian nirso. En tiedä voinko sanoa tätä kuulostamatta ihan totaalisen ylimieliseltä, mutta ottajia on kyllä ollut. Ihan hemmetin fiksuja, kivoja, hauskoja ja jumalaisen komeita ehdokkaita on ollut tarjolla, mutta olen vain pudistellut kenties nirppanokkana päätä. Mulla on ollut hauskaa ja jokainen, jota olen deittaillut vähääkään pidempään, on antanut elämääni jotakin. Jättänyt jollain tavalla jäljen. Mutta he eivät ole loppupeleissä olleet mua varten. Mielummin olen yksin, kuin tyydyn johonkin ihan hyvään.

Toiselta kantilta katsottuna, ehkä olen tottunut vähän liiankin hyvään. Kun sulle on luvattu tuoda vaikka kuu taivaalta, on vaikeaa tyytyä enää mihinkään vähempään. Ja sitten toisaalta, enhän mä edes halua sitä kuuta kultalautasella nenän eteen tuotuna! Pystyn hakemaan sen tarvittaessa ihan itsekin, tai ehkä haluan seikkailla hakemaan sitä yhdessä. En ole oikeastaan vielä kertaakaan törmännyt tyyppiin, joka olisi pystynyt pysymään mun perässä, tai varsinkaan tyyppiin, joka olisi ollut askeleen edellä. Kerran yhtä tyyppiä deittaillessani totesinkin, että oli kerrankin virkistävää, kun ei itse tarvinnut aina olla se osapuoli, joka veti. Se, joka keksi hauskat ideat ja heitti läpät. Sai vaan mennä mukana ja nauraa yhdessä niille läpille.

En siis näe itseäni asettumassa aloilleni ihan vähään aikaan. Mulla on liikaa suunnitelmia ja haaveita, joita haluan ensin itse toteuttaa (ja saman tien tämän sanoessani varmaan huomenna eteeni kävelee se herra oikea). En kuitenkaan pyristele vastaan, jos jossain vaiheessa maailmani mullistaa joku, joka pysyy mun perässä. On valmis hyppäämään laskuvarjolla lentokoneesta ja kiertämään maapalloa yhdessä, mutta samaan aikaan halukas katsomaan siellä sängyn pohjalla pieruverkkareissa kymmenen jaksoa putkeen Netflixiä.

Teksti: Lilli
Kuva: @girlsareawesome

Ei kommentteja

Lähetä kommentti