YLIOPISTOMAAILMA VS. TODELLINEN MAAILMA


Valmistun kohta maisteriksi. Olen opiskellut viestintää ja markkinointia. Olen kiitollinen saamastani ilmaisesta korkeakoulututkinnosta ja sen myötä avautuvista mahdollisuuksista. Akateeminen kupla ja yliopistomaailma ovat kuitenkin vituttaneet mua jo pitkään ja ajattelin vihdoin avautua, minkä takia.

Yksi monista syistäni hakeutua yliopistoon oli akateeminen vapaus. Olen aina halunnut rakentaa oman polkuni oman näköisekseni, eikä perinteiset kaavat ole olleet mua varten. Olen päättäväinen, ehkä hieman jääräpäinenkin ja mulle on siksi ollut välillä hieman vaikeaa alistua auktoriteettien tahtoon, tekemään asiat tietyillä, oman luonteeni tai näkemykseni vastaisilla tavoilla. Yliopistomaailmassa kiehtoikin siis vapaus, saisin suunnitella opintoni niin kuin parhaaksi näen, eikä kukaan olisi valvomassa, mitä luen (meillä on esimerkiksi todella vapaa sivuaineoikeus) tai millaisessa tahdissa etenen, kunhan saisin jossain järkevässä ajassa perseeni ulos yliopiston ovista.

Vapaudella on toki kääntöpuolena myös vastuu. Olen ainoa, joka on vastuussa omasta oppimisestani ja siitä, että etenen opinnoissani. Voinkin sanoa käsi sydämellä, että olen ottanut täyden vastuun itsestäni ja opinnoistani ja olen valmistumassa tavoiteajassa. Silti yliopistomaailma on varsinkin opintojeni loppuvaiheessa ollut kaikkea muuta kuin puolellani.

Olen tehnyt opintojen ohella töitä lähes koko opiskeluni ajan. Olen ollut töissä pienessä merkkivaateliikkeessä, toiminut copywriterina ja promonnut erilaisia tuotteita aina valmiskeitoista limonadiin. Yhtäkään työkokemusta en kadu ja olen päässyt niiden avulla siihen pisteeseen, missä nyt olen. Kandin jälkeen lähdin vaihtoon, opiskelemaan aineita, joita omassa yliopistossani ei ollut mahdollista opiskella, mutta jotka kiinnostivat itseäni ja joista halusin oppia lisää. Koko opiskeluiden ajan olen myös kasvattanut verkostojani ja luonut kontakteja ihmisiin, sillä se jos jokin on tärkeää nykyisessä työelämässä.

Maisterivaiheen opintojen alussa sain työharjoittelupaikan yrityksestä, johon omalla alallani on kova tunku ja paikka tuntui itselleni lottovoitolta. Harjoittelu kesti yliopistolla suositellun kolmen kuukauden sijasta kuusi kuukautta. Tässä vaiheessa sain kuulla ensimmäisen soraäänen. Multa tiedusteltiin, miksi teen näin pitkän harjoittelun ja jättäydyn pois loppukevään kursseilta?

Harjoittelu avasi kirjaimellisesti ovet työelämään. En joutunut edes hakemaan töitä, vaan harjoittelun jälkeen mut headhuntattiin ensimmäiseen oman alani työpaikkaan, mulle täydelliseen positioon eräässä isossa konsernissa. Pidin kuitenkin opintojen loppuun suorittamista tärkeänä ja aloinkin tehdä kolmepäiväistä viikkoa. En enää muuttanut Helsingistä opiskelukaupunkiini Tampereelle, joten tässä vaiheessa sain vastaani seuraavat soraäänet. Maisterin tekeminen edes osittain etänä ei tulisi onnistumaan, eikä "työelämään kannattaisi kiirehtiä, sillä maisteriopinnot vaativat lähes 100% läsnäoloa". Viittasin tällaisille kommenteille kintaalla ja päätin reissata maisterivaiheen kahden kaupungin välillä, toisinaan useammankin kerran viikossa.

Tilanteeni on siis se, että olen valmistumassa viidessä vuodessa, eli täysin määräajassa maisteriksi. Olen välissä ollut vuoden poissa varsinaisista opinnoistani ollessani yhden syksyn ulkomailla ja yhden kevään harjoittelussa, kumpanakin ajanjaksona edistäen oppimistani, valmistumistani ja tulevaisuuden uraani. Pidemmän vaihtarijakson lisäksi olen ollut kahdesti kuukauden reissussa (joista näistäkin on tullut sanomista). Olen tehnyt koko opiskeluaikani töitä. Olen saanut ensimmäisen oman alan työpaikkani ja pystynyt jopa määrittelemään itse haluamani palkan. Suoritin kaikki maisterikurssini kuudessa kuukaudessa ja olen kohta kirjoittanut graduni valmiiksi noin viidessä. Koko maisterivaiheen ajan olen tehnyt 60% työviikkoa ja reissannut lähes joka viikko Helsingistä Tampereelle luennoille.

Yliopiston taholta asioihin ei ole kuitenkaan ollut saatavilla minkäänlaista joustoa. Muutaman kurssin olen saanut kovalla voitelulla onnistumaan niin, että olen suorittanut ne etänä, mutta mitä pidemmälle opintoni ovat edenneet, sitä nihkeämmäksi yliopistomaailma on käynyt ja sitä enemmän valmistumiseni tielle on heitetty kapuloita. Ymmärrän, että opintoni ovat vaatineet osittain läsnäoloa, opiskelijoita ei voi kohdella eriarvoisesti ja monesti tiukat raamit johtuvat siitä, että opiskelijoiden ei haluta jäävän yliopistolle roikkumaan. Vallitseva järjestelmä ei kuitenkaan tue opiskelijoiden valmistumista ja työelämään siirtymistä millään tavoin. Mua myös naurattaa yliopistolla vallitseva kupla, jossa käsitys nykypäivän työelämästä ei ole millään tavoin todellisuuden tasolla. Nämä kaksi suoraa, todellisen elämän lainausta kertovat mielestäni irvokkaalla tavalla yliopistomaailman ja työelämän epäsuhdasta:


Yliopiston edustaja: "Näin vanhempana kollegana neuvoisin,
 ettei työelämään kannata kiirehtiä ja maisteriopinnot vaativat lähes 100% läsnäoloa."

Työelämän edustaja: "Me painotetaan ihan ehdottomasti etusijalle työkokemusta. 
Jos tänne tulee jotain maistereita paperit kourassa, mutta ilman päivääkään oman 
alan työkokemusta, niin voi saman tien kääntyä ovelta takaisin."

Yrittäessäni saada opintoni yhdistettyä työelämään varsinkin maisterivaiheessa, olen joutunut sumplimaan ja kikkailemaan aikataulujen kanssa. Samalla olen saanut hankalan tyypin leiman, vaikkei tälle pitäisi olla mitään syytä, sillä olen hoitanut kaikki mulle osoitetut tehtävät ajallaan ja täysin ohjeiden mukaisesti. Jos olisin yhtään vähemmän määrätietoinen ja päättäväinen, en edes tiedä missä vaiheessa opintojani matelisin, kun olisin kuunnellut näitä soraääniä suoltavia tahoja joka vaiheessa. Olen kuitenkin vallitsevista systeemeistä huolimatta luovinut vaaditun polun läpi omalla tavallani.

Se mitä yliopistossa sitten opetetaan, onkin jo ihan toinen aihe ja mulla olisi tästäkin ainakin postauksen verran sanottavaa. Sen verran haluan kuitenkin sanoa, että välillä tuntuu, että olen oppinut kaikkein eniten ihan muualla, kuin yliopistolla. Toki tiedän, että yliopisto-opetus on hyvin teoreettista ja monet asiat opitaan vasta työelämässä, mutta toisinaan on vituttanut esimerkiksi sanoa, etten ole koskaan kirjoittanut vaikkapa tiedotetta, ennen kuin jouduin sellaisen harjoittelussani kirjoittamaan. Kun pelkkä teoriapohjainen opetus yhdistetään vanhanaikaisiin ja joustamattomiin, erilaiset elämäntilanteet huomioimattomiin systeemeihin, on vaarallinen soppa valmis. Yliopistoista valmistutaan Kelan asiakkaiksi, sillä opintojen aikana työkokemusta tai kerättyjä kontakteja ei painoteta tarpeeksi. Myönnän että tarkastelen asiaa hyvin pitkälti oman alani näkökulmasta ja tilanne on varmasti hyvin eri jollain toisella alalla. Omalla alallani työkokemus ja karttuneet kontaktit ovat kuitenkin todella tärkeitä tulevaisuutta ajatellen.

Tällä postauksella halusin paitsi puhtaasti purkaa sisälläni nyt jo pidemmän aikaa kyteneen kiukun kyseistä aihetta kohtaan, myös herätellä kanssaopiskelijoita ja miksei muitakin tämän aiheen pariin. Kuulisin mielelläni kommentteja muilta opiskelijoilta ja jo työelämässä oleviltakin. Mitä mieltä te olette ja onko teidän alalla asiat näin, vai onko kyseessä vain oman yliopistoni ja tieteenalani pölyttyneet ja vanhanaikaiset käytännöt?


Teksti: Lilli
Kuva: Priscilla Du Preez / Unsplash

7 kommenttia

  1. Lilli sä oot asian ytimessä: maisterin paperit kannattaa hankkia, mutta työelämässä kukaan ei kysy niistä mitään sen jälkeen kun paperi sulle lyödään käteen ja CV:en updeitataan ’Maisteri’. Työkokemus, oma maine, asenne ja kontaktit/verkostot on se mikä tuo leivän pöytään ja auttaa eteenpäin työelämässä. Miten monta maisteria vailla minkäänlaista työkokemusta onkaan työttömänä tällä hetkellä..tunnen minäkin muutaman. Valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! :) Jep, koskaan ei oo multakaan mitään numeroita tai papereita kyselty, joten mullekin tärkeintä on lähinnä saada ne paperit käteen. Kiva kuulla ajatuksia työelämänkin puolelta, tota asennetta ja mainettakaan ei voi tosiaan yhtään liikaa korostaa!

      Poista
  2. En nyt ihan ymmärrä, miten UTA on konkreettisesti lyönyt kapuloita rattaisiin? Jos kurssin suorittamiseen on määrätty tietyt jutut, niin ei jokaisen kohdalla voi erityisjärjestelyjä tehdä. Ehkä läsnäoloon on jopa perusteet? Ei kurssin vetäjien aika riitä räätälöidään vaihtoehtoja erikseen kaikille. Kuulemasi kommentit eivät toki ole olleet tippaakaan kannustavia - miinus niistä.

    Usealla alalla olen kuullut valitusta siitä, kuinka opinnot ovat vain kirjatenttejä, ihmiset ovat kaivanneet kontaktiopetusta. Utan kaltaista vapaata sivuaineoikeutta ei todellakaan ole joka yliopistossa, siitä olin itse onnellinen.

    Siitä olen samaa mieltä, että työelämä pitäisi saada lähemmäs opintoja ja saada kokemusta jo opiskeluaikana. Aina voi kuitenkin tehdä sen valinnan, että laittaa vaikkapa opinnot hetkeksi tauolle ja keskittyy työhön. Ei kellään pitäisi olla siihen mitään sanomista.

    Itse asuin koko maisterivaiheen toisella paikkakunnalla ja tein töitä. En missään vaiheessa joutunut perustelemaan valintojani. Kunhan hoidin hommat, ei opettajia kiinnostanut tippaakaan, missä asuin. Tuskin se edes tuli esille missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Marla. Niin kuin postauksessa mainitsinkin, toki osa kursseista on vaatinutkin läsnäoloa ja sen ymmärrän täysin. En myöskään itsekään puhu pelkkien kirjatenttien puolesta, mun mielestä niistä oppii todella huonosti. Kritisoinkin tässä pääosin joka vaiheessa kohtaamaani nihkeää asennetta oikeastaan kaikkea kohtaan. Monetkaan asiat eivät olisi vaatineet mitään ekstratyötä vetäjiltä, mutta ilmapiiri on hyvin kielteinen sitä kohtaan, että tehdään esimerkiksi töitä samaan aikaan. Esimerkiksi mainitsemaasi opintojen tauolle laittamista ei todellakaan meillä olisi katsottu hyvällä. Hienoa kuitenkin että omalla tieteenalallasi ollaan oltu joustavampia, meillä valitettavasti näin ei ole ollut! :(

      Poista
  3. Aamen! Opiskelen sosiaalityötä, valmistun siis sosiaalityöntekijäksi. Meidän opinnoissa käytäntöä ei voi sanoa olevan nimeksikään- lukuun ottamatta kahta harjoittelua. Opinnoissa ei myöskään ole ollenkaan esimerkiksi case-tyyppisiä harjoituksia haastavien asiakkaiden kohtaamisesta tai kirjaamisesta (johon menee usein heittämällä yli puolet työpäivästä).
    Kirjoitan parhaillaan kandia, ja parhaimmat opit olen saanut viiden viikon käytännön harjoittelusta- viiden viikon! Opintoja kun on takana kolmen vuoden edestä.
    Ymmärrän, että meidänkin alalla tietty teoriapohja ja -tieto on hyvä olla, mutta koska ammatti on niin käytännönläheinen, ei tavanomainen yliopisto-opintojen rakenne yksinkertaisesti ole sopiva. Minua ei todellakaan valmista työelämään monologinomaiset luennot, joilla pyritään usein istuttamaan meille valmiiksi päätetty teoreettinen orientaatio. Missä sen sitominen käytäntöön, vasta työelämässä valmistumisen jälkeen? Aikaisemmin tänä vuonna olin Lähi-Idässä työskentelevän sosiaalityöntekijän luennolla, joka kesti neljä tuntia. Siitäkin koen saaneeni enemmän eväitä, kuin lukemattomista kirjoista, joita usein joutuu lukemaan hätäisesti ja pinnallisesti, jotta aikaa riittää myös muille opinnoille.
    Huh! Vituttaa, se on kyllä täälläkin ensimmäinen sana tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Word! Siis oon aivan samaa mieltä sun kanssa ja mulla on ihan samanlaisia kokemuksia. Musta on hassua, että mua kritisoitiin kuusi kuukautta kestävään harjoitteluun menemisestä, mutta opin sieltä enemmän kuin sitä aiempina kolmena vuotena yhteensä. Välillä nolotti ihan helvetisti, etten osannut tehdä jotain ihan perusjuttuja, koska ei meillä niitä oltu todellakaan opetettu missään vaiheessa.

      Mulle myös vaihtarisyksy Tukholman yliopistossa oli silmiä avaava kokemus, mulla oli siellä neljä kurssia, joista lähes kaikilla tehtiin joku käytännönläheinen työ, esimerkiksi iso casetyö oikealle asiakkaalle. Suomessa opinnoissani olen tehnyt yhden ainoan käytännönläheisen työn, viestintäsuunnitelman koko viiden vuoden opintojeni aikana.

      Onneksi omalla aktiivisuudella ja työelämään hakeutumisella voi kuitenkin tehdä paljon. Tsemppiä sullekin opintoihin ja etenkin työelämään, ei jäädä vaan sinne yliopiston seinien sisälle! :)

      Poista
    2. Onneksi lain mukaan ollaan päteviä sijaistamaan perus- ja aineopintojen ollessa suoritettuna. Nyt siis kovaa vauhtia kohti sijaisuuksia, niin saa tältä alalta kosketuspintaa sinne työelämäänkin! :)
      Mullakin meinas nolottaa, kun en osannu joitaki perusasioita. Ohjaava sossu kuitenki sano, että "älä huoli, niitä ei opetettu meillekään". Plussaa kuitenkin EDES siitä, että meillä sivuaineopinnot olivat minun aloittaessa vapaasti valittavissa. Nyt ops:n uudistuksen jälkeen taitavat saada valita vain toisen 25op:n kokonaisuuden.
      Mutta äkkiä tuolta ulos, samaa toivon sulle :D ehkä aika parantaa meidänkin haavat, haha. Tsemppiä loppurutistukseen gradun kanssa!

      Poista