KAKSI VIIKKOA VIETNAMISSA



Niin kuin tässä postauksessa kerroin, elämäni seikkailu alkoi lokakuun puolessa välissä, kun lensimme poikaystäväni kanssa menolipulla kohti Vietnamia. Poistuttiin ensimmäisestä matkakohteestamme jo kuukausi sitten ja ollaan nyt jo ihan muualla, mutta tässä tulisi muutamia ajatuksia ja vinkkejä Vietnamiin liittyen.

Lennettiin ensin Hanoihin, josta oli tarkoitus lähteä liikkumaan kohti etelää. Joka kerta Aasiaan matkustaessa sitä varautuu henkisesti siihen kaaokseen, joka perillä usein odottaa, mutta joka kerta se iskee silti päin naamaa kuin nyrkki. Ilmankosteus on lähellä sataa, t-paita on selästä rinkan alta litimärkä ja tuk tuk -kuskit kilpailevat huutaen huomiostasi, ’okay my friend, good price for you’. Viivyttiin Hanoissa vain muutama päivä, jotenkin se oli vaan ihan liikaa kaikkea. Ihan kiva kaupunki kokea, mutta kaksi päivää riitti ainakin meille vallan mainiosti. Muutamat tärppini Hanoihin liittyen koskevat ruokaa ja elämyksiä. Hanoin kaupunkia halkoo rautatie, joka kulkee vain muutamien kymmenien senttien päässä asutuksesta. Niinpä junan ohittaessa asumukset muutaman kerran päivässä, lapset patistetaan sisälle, koirat sidotaan oviin kiinni ja pyykkivadit ja soppapadat nostetaan radan tieltä syrjään. Train Street kulkee Le Duanin ja Kham Thienin katujen välillä ja Hanoin Old Quarterin (jossa sen ohikulkua on ihanteellisinta seurata) juna ohittaa muun muassa klo 19. Odottaminen oli kutkuttavaa ja kun junan kirkkaat valot vihdoin näkyivät illan pimeydessä, sitä tajusi, kuinka läheltä juna tosiaan menee. Itsekin jouduin ottamaan muutaman hätääntyneen askeleen taaksepäin, vaikka luulin jo olevani tarpeeksi kaukana ratakiskoista. Kannattaa siis oikeasti olla varovainen, juna menee kovaa ja vähät välittää siitä, että radan varrella on asumusta tai typeriä turisteja uhraamassa henkeään Instakuvien takia.

Lisäksi suosittelen syömään katuruokaa. Se on Hanoissa erinomaista ja minikokoisissa muovituoleissa on jotain sympaattista. Bissen ja nuudelit kasviksilla saa reilu kahdella eurolla. Katuruoan lisäksi yksi mainitsemisen arvoinen ravintola oli Hanoi Food Culture, jossa ruoka oli hieman tyyrimpää, mutta erittäin hyvää. Hanoin liikennekaaoksessa on hyvä harjoitella myös tien oikeaoppista ylittämistä vietnamilaisten tapaan. Päättäväinen kadulle astuminen, seinämäisenä muodostelmana kulkeminen ja tasainen eteneminen ovat avainsanoja. Isoin virhe on pysähtyminen, lähestyvä mopolauma menee siitä aivan sekaisin. Jos sen sijaan etenet tasaisen rauhallisesti, mopot ja riksat osaavat ennakoida etenemisesi ja porhaltavat ohitsesi. Tulet tarvitsemaan tätä taitoa myös muualla Vietnamissa.


Hanoista siirryttiin bussilla Ha Long Cityyn, sillä haluttiin ehdottomasti nähdä Unescon maailmanperintökohde Ha Long Bay. Monet valitsevat Ha Long Bayn ja sen kymmenien karstisaarten kokemiseen useamman yön pituisen lahtea kiertävän risteilyn, mutta ne ovat melko tyyriitä (ja lahtea saastuttavia), eivätkä laivat kuulemma edes ole kovin kummoisia. Ha Long Bayn voi onneksi nähdä muillakin tavoin. Käytiin muutaman tunnin pituisella retkellä lahdella, jossa pääsi muun muassa kajakoimaan tunneleihin ja käymään yhdessä alueen monista luolista. Vaikka tämäkin retki oli elämys, oma vinkkini on Bai Tho -vuorelle kiipeäminen. Reitille pääsee ainoastaan paikallisen mummon kodin läpi ja koska ohjeet löytyvät vain pienimuotoisen Google-salapoliisityön tuloksena, tuntuu elämys oikeasti seikkailulta. Kun vihdoin löydettiin oikea ovi, oli tinkaamisessa vielä oma hommansa. Kun mummo oli saanut rahansa, hän johdatti meidät suljetun portin taakse, ilmeisesti reitille ei oikeasti saisi edes kiivetä. Koska portti on visusti lukossa, täytyy reitille kiivetä puunrungon läpi. Itse mahduin sujahtamaan kolosta suhteellisen helposti, mutta poikaystävälläni oli hieman tekemistä. Kun tämäkin este oli vihdoin voitettu, alkoi kipuaminen huipulle. Kiipeäminen sisältää paljon portaita ja paikoitellen jyrkkääkin nousua, joten hyvät kengät kannattaa ottaa mukaan. Maisema joka huipulla avautuu, on todellakin vaivan ja jokaisen hikipisaran arvoinen. Kaiken lisäksi kokemus tuntuu paljon arvokkaamalta, kun sitä ei ole pilaamassa kymmenet muut turistit, vaan saat olla vuorella todennäköisesti melko rauhassa.

Ha Long Cityn jälkeen matkustettiin jälleen bussilla, tällä kertaa Ninh Binhiin. Hektisten Hanoin ja Ha Longin jälkeen Ninh Binh ja sen lähellä sijaitseva Tam Coc tuntuivat rauhan tyyssijoilta. Kun Hanoissa uskalsi hädin tuskin ylittää kadun, eikä skootterin vuokraaminen olisi tullut mieleenkään, Ninh Binhissä suosittelen ottamaan skootterin alle. Ninh Binhin maisemaa halkovat karstikalliovuoret, jokisuistot ja riisipellot. Vähänkään sateisemmalla ilmalla vuoristomaisema kietoutuu sumuun ja tunnelma on kuin leffasta. Uusinta King Kongia onkin kuvattu muun muassa Ninh Binhin lähellä ja paras paikka ihailla elokuvan kuvauslokaatioita on esimerkiksi The Lying Dragon -vuori tai Trang Anin vesireitti, jolla pääsee ihailemaan jokimaiseman ja luolien lisäksi elokuvan kuvauksista jätettyjä lavasteita. Maaseudulla ihmiset olivat todella ystävällisiä. Kaislahattuiset mummot hymyilivät hampaatonta hymyään, lapset vilkuttelivat koulureppu selässä ja bungalowin omistaja huikkasi hyppäämään rinkka selässä hänen ja kaverinsa kyytiin, kun pyydettiin häntä soittamaan taksin bussiasemalle. Me yövyttiin Tam Coc Ecofield Bungalowissa, joka oli mielestämme oikein kiva hintaansa nähden.


Koska ollaan pyritty reissun aikana välttämään kaikkea turhaa lentämistä (sitä kun tulee muutenkin tässä puolen vuoden sisään ihan liikaa) siirtyminen Ninh Binhistä etelämpään kohti Hoi Ania tapahtui yöbussilla (maksoi noin 18 euroa). Matka kesti 16 tuntia ja oltiin etukäteen siitä ihan romuna, mutta kaikki sujui yllättävän kivuttomasti. Yöbussi oli positiivinen yllätys, yöpaikkoja oli kahdessa kerroksessa ikään kuin kerrossänkyinä, ja penkit menivät lähes vaakatasoon. Nukuin 7 tuntia putkeen korvatulppien ja unimaskin ansiosta.

Olin lukenut ja kuullut jos jonkinlaista hehkutusta Hoi Anista ennen sinne pääsyä, mutta paikka ylitti silti kaikki odotukseni. Vanha, ranskan siirtomaa-ajan tyylinen kaupunki hieman rapistuneine rakennuksineen ja joka puolella roikkuvine värikkäine paperilyhtyineen teki vaikutuksen. Meidän oli tarkoitus jäädä Hoi Aniin vain kolmeksi päiväksi ja jatkaa sitten matkaa vielä etelämpään, mutta jäimmekin viikoksi, koska viihdyttiin niin hyvin. Jos jossain Vietnamissa teki mieli vähäänkään shoppailla, niin täällä. Kaupunki on täynnä räätäliliikkeitä ja se on tunnettu siitä, että siellä kannattaa teettää vaatteita. Teetätinkin kokeeksi yhden pidemmän kietaisuhameen Kambodzan temppelivierailuja varten (koska olin ottanut mukaan vain roiskeläppämittaisia…). Hameesta tuli superkiva ja se maksoi vain noin 13 euroa, lisäksi oli kiva supporttaa paikallisia ladyjä, eikä mitään kansainvälistä rytkyketjua.

Vietnam ei yleisesti ole mikään rantalomapaikka, eikä mekään oltu päästy vielä viettämään biitsipäiviä, mutta Hoi Anissa ajettiin yhtenä päivänä mopolla Hidden Beachille, josta kyllä löytyi meri ja valkoista hiekkaa, mutta mielestäni ranta ei ollut mikään kovin kummoinen. Itse asiassa paratiisirantojen toivossa oltiin alunperin menossa Vietnamin eteläkärjessä sijaitsevalle Phu Quocin saarelle, mutta kuultiin ja luettiin siitä niin paljon huonoja kokemuksia, että päätettiin lopulta vaihtaa Kambodzan puolelle jo suunniteltua aiemmin, ja etsiä paratiisirantoja vasta sieltä. Rantalomalle en siis niinkään lähtisi Vietnamiin. Muutama ravintola- ja kahvilasuositus vielä Hoi Aniin. Sekä Orivy Hoi An Local Food että Morning Glory tarjoilivat perinteistä vietnamilaista ruokaa hieman hienostuneemmalla twistillä (eli hieman keskimääräistä kalliimmalla laskulla). Pho Xua tarjoili myös vietnamilaista ruokaa, mutta oli selkeästi halvempi. Söpössä Instagram-kelpoisessa kahvilassa Crayon Cafessa käytiin tekemässä töitä parina päivänä. Sen henkilökunta oli supermukavaa. Mikäli mieli tekee kunnollista länkkäriruokaa, sitä tarjoilee Dingo Deli, josta sai hyviä burgereita, bataattiranskalaisia ja pirtelöitä. Mikäli haussa on edullinen mutta hyvä majoituspaikka, suosittelen täydestä sydämestäni Ngan Phu Homestayta, jossa oli ihan mielettömän ystävällinen henkilökunta ja ihanan kodinomainen fiilis, myös aamupala oli todella hyvä.


Hoi Anissa päivät sujuivat aika leppoisasti eikä jaksettu alun sykkimisen jälkeen tehdä oikein muuta erikoista kuin hengailla poolilla ja iltaisin vanhassa kaupungissa. Yhtenä päivänä ajettiin skootterilla Hai Van Passiin, jossa matkan varrella on upeat maisemat highwaylta alas merelle. Reitin läheltä löytyy myös Vietnamin sodan aikaisia bunkkereita, jos historia kiinnostaa. Lisäksi kävin yhden iltapäivän kestäneellä kokkauskurssilla, joka oli yksi Vietnamin parhaita kokemuksia. Kurssin alussa käytiin torilla ostamassa itse ainekset ruokiin, jonka jälkeen kokkauspaikalle kuljettiin bambuveneillä kaislikkoreittiä pitkin. Itse kokkauskurssilla tehtiin viisi eri perinteistä vietnamilaista ruokalajia ja muun muassa itse riisipaperia. Käymäni kurssi oli Bay Mau Eco Cooking Tour, jota voin suositella, kokki oli superhauska ja kaikki järjestelyt toimivat moitteettomasti, kurssille tultiin hakemaan suoraan hotellilta ja lopuksi sai myös kyydin kotiin.

Yleisesti Vietnam jäi mieleen todella positiivisena kokemuksena. Kuljettaessa pohjoisesta etelään päin kaikki kaupungit ovat täysin omanlaisiaan ja niiden fiilis vaihtelee paljon. Vietnamista kannattaa lähteä hakemaan kulttuuria, historiaa ja hyvää ruokaa. Niin kuin jo totesin, niinkään rantalomakohde Vietnam ei mun mielestä ole. Ihmiset ovat superystävällisiä, turismi ei ole vielä turruttanut heitä. Joka paikkaan pykättiin kuitenkin isoja hotellikomplekseja, joten saa nähdä millainen maa on esimerkiksi viiden vuoden päästä. Vietnamissa ollessa en myöskään asiaa niin ajatellut, mutta nyt jo muita maita kolunneena Vietnam oli myös melko kehittynyt, mutta edelleen halpa. Samanlaiset majoitukset, jotka Vietnamissa maksoivat noin 20 euroa yö, maksaisivat esimerkiksi Filippiineillä, jossa nyt olemme, ainakin kolminkertaisen summan. Kaukana ovat siis ne päivät, kun bissen ja nuudelit sai reilu kahdella eurolla...

Vietnamin jälkeen siirryttiin Kambodžaan, enkä tiennyt oikeastaan yhtään mitä odottaa. Kambodžan seikkailuista seuraavassa postauksessa.

Teksti: Lilli
Kuvat: Lilli

Ei kommentteja

Lähetä kommentti