UNELMALOMALLA?



Toistakymmentä tuntia yöbussilla kaupungista toiseen ja kolmatta viikkoa jatkuva ripuli. Kuulostaako unelmalomalta, vai siltä, että olisi mielummin kannattanut jäädä kotiin? Täysipäiväisesti reissaaminen on oikeastaan täysin eri asia kuin lomalla oleminen ja kokosinkin tähän postaukseen huomioita tällaisesta pidemmästä reppureissusta, nyt kun takana on jo kolme kuukautta ja noin 29 000 reissattua kilometriä. Haluan sanoa ennen listan alkua, etten ole katunut hetkeäkään että olen lähtenyt ja tiedän olevani onnekas voidessani tehdä tällaista, mutta kyllä se ribbe siltikin vituttaa, eikä pitkiin bussimatkoihin totu koskaan. Siperia kuitenkin opettaa ja kaiken jälkeen on ainakin taas perspektiiviä asioihin. Mutta, siihen reissurealityyn:

Jatkuva suunnittelu

Täysipäiväisesti matkustaminen käy toisinaan ihan oikeasti työstä. On tosiaankin eri asia matkustaa tällä tavalla ja olla lomalla. Kun vaihtaa paikkaa joka viikko, yleensä useamman kerran viikossa, aikaa menee paljon läppärin ja puhelimen naputteluun ja asioiden selvittelyyn. Pitää selvittää reittejä, kulkupelejä, aikatauluja, majapaikkoja, eri vaihtoehtojen hintoja ja nähtävyyksiä. Pitää googlettaa mitä missäkin paikassa kannattaisi tehdä, kunkin maan kulttuurista, historiasta ja tavoista. Kun alussa valittiin jokainen airbnb tai hotelli huolella ja vähintään 10 arvostelua lukien, lokaatio tsekaten ja kuvat läpi syynäten, nyt riittää, että hinta on kohdillaan ja kartta näyttää edes suunnilleen oikeaan kaupunkiin.

Perseenreikähotellit

Vaikeinta on ollut tottua siihen, ettei nyt tosiaan olla sillä kahden viikon lomalla, eli budjettikaan ei ole sen mukainen. Kun olen lomalla, hassaan rahaa kuin mikäkin idän öljysheikki, enkä juurikaan katso asioiden hintoja. Lomalla on varaa myös painaa pää mukavalle (ja puhtaalle) tyynylle. Koska meillä on kuukausibudjetti (joskin melko venyvä), ei yöpaikkoja voi aina valita sen mukaan, mikä tuntuisi oikeasti mukavimmalta. Vietnamissa ja Kambodžassa yövyttiin vielä aika kivasti mutta edullisesti, Filippiinit kuitenkin osoittautui oletettua kalliimmaksi. Se mistä Vietnamissa maksoimme esim. 20 euroa yö, maksoi Filippiineillä n. 60-80 euroa, Meksikon joulusesonkihinnoista nyt puhumattakaan. Niinpä ollaan yövytty ties missä rotanloukuissa. Yhdessä haisi home, toisesta luultiin saavamme bed bugeja (oli onneksi väärä hälyytys) ja kolmannessa lakanoita tuskin oli pesty sitten edellisten vieraiden. Toimiva Wi-Fi, lämmin vesi ja ilmastointi ovat luksusta, joista nautitaan vain harvoin. Onneksi kaikkeen tottuu ja ennen itsestäänselvinä pitämiä asioita alkaa arvostamaan paljon enemmän. En ole myöskään pitkään aikaan kokenut samanlaista tyytyväisyydentunnetta, kuin saatuani vihdoin kaatua puhtaisiin valkoisiin lakanoihin kuuman suihkun jälkeen, ilmastoidussa hotellihuoneessa.

Pakkaaminen ja kamojen roudaaminen

Kun vaihtaa paikkaa koko ajan, myös pakkaa koko ajan. Vaikka tiesin tarkalleen, kuinka kannattaa pakata ja mulla on aika kompakti varustus mukana, rinkka alkaa painaa jokaisen tallustetun kilometrin jälkeen vähän enemmän. Vannon joka kerta uuteen majapaikkaan saapuessamme, etten räjäytä koko omaisuutta lattialle, mutten koskaan onnistu tässä. Onneksi olen oppinut melko nopeaksi pakkaajaksi.

Zero effort omaan ulkonäköön

Poikaystävä-raukka, olen meikannut ehkä neljä kertaa reissun aikana ja kuljen jatkuvasti samoissa ryysyissä, hiukset harjaamatta. Jos aamuisin haistaa edellispäivän t-paitaa, eikä se haise kädenmitan päästä, sitä voi hyvin pitää vielä seuraavankin päivän. Lisäksi kun kaksi sekuntia suihkusta tulon jälkeen on kuitenkin taas hiki, välillä sitä alkaa jopa miettiä, kannattaako suihkuunkaan edes mennä. Kun silloin tällöin yrittää näyttää ihmiseltä ja vetää rinkan uumenista sen astetta fiinimmän koltun, se on kuitenkin rypyssä, turha siis edes yrittää.

Yhdessä oleminen 24/7

Just me and you baby, eikö kuulostakin romanttiselta?! Kuvitelkaapa tällaiseen reissuun kaksi ihmistä, jotka ovat kummatkin olleet sinkkuina monta vuotta ja tottuneet tekemään kaiken itsenäisesti. Olemme kumpikin asuneet ulkomailla ja reissanneet yksin, sekä tottuneet yksinoloon ja tekemään päätöksiä itsenäisesti. Kun yhtäkkiä joku onkin kyljessä kiinni koko ajan, alkaa toisen naama väkisinkin välillä vituttaa. Riidan sytytyslangaksi riittää esimerkiksi se, että toinen puhuu ärsyttävällä äänellä tai se, että toinen haluaa eri ravintolaan. Onneksi kaikesta selviää puhumalla, enkä usko minkään olevan parempi parisuhdetesti, kuin tällainen reissu!

Rutiinien puute ja ruokavalio

"Reissussa on sitten aikaa lenkkeillä ja joogata, ja voi joka aamu syödä tuoreita hedelmiä ja smoothieita aamupalaksi". Jep. Aamu aloitetaan yleensä sillä murkinalla mitä kulloinenkin hotelli/hostelli tarjoaa ja hyvin usein jos näin onnekkaasti on käynyt, että talo sellaisen tarjoaa, se on esimerkiksi vaaleaa pullaleipää tai muroja. Smoothiebowleja katsellaan lähinnä Instagramista siinä vaiheessa, jos on ilmaista ruokaa tarjolla. Lisäksi vaikka kuinka rakastan vietnamilaisia kevätrullia tai meksikolaisia tacoja, tulee kaikkeen stoppi. Kun freesiä ja tuoretta ruokaa on välillä todella vaikea löytää, tulee usein aika ikävä omaa keittiötä. Säännöllisestä urheilurytmistäkin saa vain haaveilla, sillä harvassa paikassa on saleja. Toki aina voi juosta ja tehdä omatoimisia treenejä, mutta eivät nekään pidemmän päälle riitä. Joogapaikkoja on onneksi tullut vastaan ihan kiitettävästi!

Jatkuva uuden kokeminen

Sanotaan, että kaikkeen tottuu. Kun pölähtää keskeltä Suomen loskaa jollekin paratiisirannalle, sitä on kyyneleet silmissä seuraavat kaksi viikkoa. Kun valkoisesta hiekasta, palmuista, kristallinkirkkaasta vedestä ja meritähtien tai valaiden näkemisestä tulee arkipäivää, on samanlaista sykähdyttävää fiilistä enää vaikea saada joka kerta. Toisinaan sitä jää mielummin hotellihuoneeseen tuijottamaan Netflixiä, kuin lähtee tutkimaan nähtävyyksiä.


Maailmantuska

Juuri nyt kun ympäristökeskustelut ovat kuumimmillaan ja kaikki lomalentoja tekevät ovat hirviöitä, tällaisen matkan ympäristövaikutukset ovat väkisinkin mielessä. Yritän päivittäin miettiä pieniä tapoja, joilla voin tehdä matkailusta edes hieman eettisempää ja ympäristöystävällisempää, mutta ahdistus on silti suuri. Olen syönyt entistä enemmän pelkkää kasvisruokaa, kieltäydyn muovipilleistä ym. aina kun se on mahdollista ja yritän aina ennemmin täyttää vesipulloni jossain kuin ostaa uuden. Menemme bussilla kaikki vähääkään järkevät matkat, vaikka se tietäisikin 16 tunnin bussimatkaa tunnin lentomatkan sijasta. Lisäksi lohduttaudun sillä, etten ole oikeastaan ostanut juurikaan vaatteita tai muuta materiaa koko vuonna, sillä ensin säästin reissuun ja nyt rinkkaan ei juuri mahdu uutta. Myöskään joululahjoilla en kuormittanut tänä vuonna maapalloa. Ympäristökysymykset myös tulevat reissussa jotenkin paljon konkreettisemmiksi, kun näkee miten asiat ovat muualla, Suomesta käsin kun ympäristön todellista tilaa saattaa toisinaan olla vaikea ymmärtää. Tästä ympäristöasiasta voisin kirjoittaa vaikka oman postauksen jossain vaiheessa, sen verran paljon kyseiset asiat ovat olleet mielessä.

Aikaa tehdä "ei mitään"

Kun aikaa ei kulu palavereissa ja to do -listan selvittämisessä, kerkeää ajatella. Todella paljon. Maria Veitolan kirjassa luki "Haasteellisinta on kestää kaikki tunteet, jotka pyrkivät pintaan kun on aikaa", ja samaistuin tähän, vaikka Maria puhuikin matkustamisesta yksin. Koko alkuvuosi oli yhtä hullunmyllyä, joten kun täällä on ollut pelkästään aikaa ajatella, olen välillä käyttäytynyt kuin hullu. Itkenyt ja nauranut. Tajunnut asioita. On myös tehnyt todella hyvää "tylsistyä", se kun ei oikein sovi mun luonteelle, vaan Suomessa painan menemään aina sata lasissa. On ihanaa kun ei ole mitään kissanristiäisiä tai velvoitteita olla tietyssä paikassa. Välillä on ok, että päivän ainoa saavutus on hiekkalinnan rakentaminen.

Kotifiilis kaikkialla

Tämä on hassu tunne. Tavallaan sitä tuntee kodiksi jokaisen kaupungin ja paikan, johon tulee. On ihan kotoisa olo, vaikkei tunnekaan vielä kyseistä paikkaa. Mikään ei oikeastaan tunnu kovin pelottavalta ja sitä tietää, että pärjää joka paikassa ja tilanteessa, mitä eteen tulee. 

Pienet ilot

Tiedostin tämän kyllä jo ennen reissua, mutta kyllä se vain niin on, että kaikkien onnellisimmaksi tekee kliseisesti, ne pienet asiat. Kun on tehnyt hyvän treenin tai syönyt tosi hyvän aterian. Tai kun näkee tähdet selkeällä säällä. Tai kun hedelmä on erityisen makea. Kliseistä on myös se, että välillä pitää mennä kauas, jotta näkee lähelle. Miten hyvin ja ihanasti sitä koti-Suomessa asiat ovatkaan.


Yhteenvetona siis, ei tää joka päivä mitään unelmalomaa ole, mutta erittäin hyvää ja kivaa sellaista. Tai ei oikeastaan edes lomaakaan, elämää ennemminkin. Elämää, johon kuuluu ilot ja surut, arki ja juhla, ihan niin kuin kotona Suomessakin, mutta vain hieman eri tavalla. Kuulen useasti, että olen onnekas saadessani olla täällä ja tehdä tällaista. Tiedän sen. Olen kiitollinen tästä joka päivä ja vaikka kipeänä sitä toivoisi välillä olevansa Suomessa, en ottaisi nyt lentolippua takaisin, vaikka sellaista tarjottaisiin.

Teksti: Lilli
Kuva: Lilli

MATKAVINKIT KAMBODŽAAN



Nämä reissupostaukset laahaavat nyt todella jäljessä, sillä olemme jo viidennessä maassa, mutta tämä on vasta toinen kohdepostaus. Vietnamin jälkeen seuraava kohteemme oli kuitenkin Kambodža, jossa aloitimme Siem Reapista. Jos Vietnamista jäi mieleen vivahteikas kulttuuri, hyvin erilaiset kaupungit, upeat maisemat ja maukas ruoka, Kambodžasta jäi päällimmäisenä mieleen, pakko myöntää, kurjuus, köyhyys ja likaisuus. Saavuttuamme Siem Reapiin olin tyytyväinen, ettei oltu aloitettu matkaa Kambodžasta, sillä kulttuurishokki olisi ollut melko suuri, nyt kaikkeen oli jo vähän kerennyt tottumaan. Kadut olivat Vietnamiin (ja myöhemmin Filippiineihin) verrattuna täynnä roskaa, ihmiset asuivat todella vaatimattomasti ja aika monessa paikassa löyhkäsi. Kaikesta tästä huolimatta ihmiset olivat kuitenkin ystävällisempiä kuin missään, missä olen koskaan käynyt ja köyhyyden ja kurjuuden lisäksi tämä jäi kirkkaana mieleen.

Oltiin onneksi otettu Siem Reapista melko kiva hotelli poolilla, joten vietettiin siellä (hävyttömän) paljon aikaa. Jotenkin ajatus sen kummemmasta kaduilla pyörimisestä tuntui raskaalta ja hotellilla toimi netti melko hyvin, joten vietettiin intensiivisten Vietnamin viikkojen jälkeen aikaa vain katselemalla sarjoja koneelta altaan reunalla. Siem Reapissa ykköstavoite oli nähdä Angkor Watin huikea temppelialue ja tälle pyhitettiinkin yksi kokonainen päivä. Tämä oli mielestäni melko kallista lystiä, sillä liput temppelialueelle maksoivat n. 36 euroa per henkilö, jonka lisäksi alueelle piti ottaa koko ajaksi mukaan tuk tuk -kuski, sillä alue on niin valtavan kokoinen. Yhteensä päivä siis maksoi meiltä noin sata euroa. Kokemus oli kuitenkin täysin rahan arvoinen ja kyllähän nuo Khmer-valtakunnan aikaiset temppelit vaan on nähtävä, mikäli on muutenkin mestoilla. Me kävimme kolmessa temppelissä, kuuluisimmassa Angkor Watissa, ”Tomb Raider”-temppeli Ta Prohmissa sekä Bayonin temppelissa. Kaikkein suosituinta on kiertää temppelit niin, että näkee auringonnousun Angkor Watin yllä (tarkoittaa siis helvetin aikaista herätystä). Samalla tämä tarkoittaa myös sitä, että kaikki turistilaumat ovat samaan aikaan samoilla temppeleillä. Vaikka Angor Watin aamun sarastus oli huikea kokemus, voisin melkein suositella kiertämään temppelit jossain ihan muussa järjestyksessä välttääkseen pahimman ryysiksen.

Raflasuosituksia mulla ei juurikaan Siem Reapiin ole, mutta yhtenä iltana löydettiin söpö ravintola/cocktailbaari WILD,  jota piti mukava ranskalainen pariskunta. Paikka oli sisustettu söpösti ja sen erikoisuutena oli puumaja, johon sai myös mennä ruokailemaan. Ruuat ja juomat hilattiin puumajaan korilla ja hämärän tullen majaa valaisivat pienet lamput. Toinen raflasuositus Kambodžaan on Vibe, joka on vegaaninen kahvila ja ravintola. Heiltä löytyy paikat sekä Siem Reapista että Phnom Penhistä. 


Siem Reapista siirryttiin tuttuun tapaan yöbussilla Sihanoukvilleen ja yöbussi oli jälleen ihan mukava kokemus. Matka kesti noin 11 tuntia ja maksoi noin 20 euroa. Sihanoukvilleen ei olisi todellakaan tehnyt mieli jäädä, kaupunki näytti aika kauhealta, joten paineltiin sieltä suoraan saarille, joka olikin meidän alkuperäinen tarkoitus. Kambodzan eteläkärjestä löytyy tosiaan Koh Rongin ja Koh Rong Samloemin paratiisisaaret, joille lauttamatkat kestävät noin 30 ja 50 minuuttia. Oltiin luettu, että Koh Rong Samloem on rauhallisempi ja pienempi kuin Koh Rong ja suunnattiinkin suorilta sinne, vaikka monet käyvät kummallakin saarella. Vaikka Koh Rong Samloem on pieni eikä siellä juurikaan ole tekemistä, viivyimme siellä lopulta viikon, eikä meillä ainakaan kerennyt tulemaan ollenkaan tylsää.

Jos menet Koh Rong Samloemilla, pidä huolta, että otat majoituksen Saracen Bayn puolelta. Vaikka ympäri saarta on majoitusta, vain Saracen Baysta löytyy kivasti rafloja, eli muilla osin saarta olet hieman jumissa. Me tehtiin se virhe, että otettiin ensin muutamaksi yöksi majoitus muualta ja oltiin sitten jumissa siellä iltaisin, koska viidakon läpi ei oikein suositella kävellä pimeällä, sillä saarella asustelee muun muassa kuningaskobria (!!). Vaikka yöpyisit Saracen Bayn puolella, suosittelen tarpomaan viidakon läpi päivällä toiselle puolelle saarta edes kerran. Lazy Beachilta löytyy saaren upein ranta (ja kuulemma upeimmat auringonlaskut), eikä siellä ole senkään vertaa ihmisiä, mitä Saracen Bayn puoleisilla biitseillä.


Koh Rong Samloemilla saavutettiin vihdoin sellainen laiska island life -meininki, jota rakastan. En käyttänyt kenkiä viikon aikana kuin pari kertaa (viidakon läpi tarpoessani), sillä kaikki ravintolat sijaitsevat rannalla ja kengistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Iltaisin istuttiin rantarafloissa ja -baareissa, kuunneltiin musiikkia ja syötiin hyvin. Kivoja rafloja olivat ainakin Sara Resortin ravintola (söin superhyvää kesäkurpitsalasagnea!), sekä vaatimaton Nakry’s house, josta sai superhyvää paikallista ruokaa. Sara Resortissa myös yövyttiin muutama yö ja hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdillaan, myös aamiainen oli superhyvä! Tree Barissa rannalla oli iltaisin letkeää ysärimusaa ja hyviä drinkkejä ja Jungle Bar keskellä viidakkoa oli kokemus. Jungle Barissa kuulemma järkätään aina full moon partyja, mutta meidän kohdalle sellaisia ei tällä kertaa osunut.

Jos jotain suosittelen Koh Rong Samloemilla tekemään, niin Plankton tourin, jolla voi snorklata pimeän tullen hohtavan planktonin keskellä. Olin lukenut näistä etukäteen ja olin hieman skeptinen siitä, miten planktonit todellisuudessa oikeasti näkyvät. Kokemus osoittautui kuitenkin yhdeksi reissun parhaimmista ja pienten tähtien lailla tuikkivien planktonien seassa oli huikeaa uida! Ensin sysimustaan veteen hyppääminen ja siellä snorklaaminen tuntui hieman kammottavalta, mutta hohtava plankton vei äkkiä mukanaan. Kun vedenalaisesta tähtimerestä nosti päänsä, yläpuolella näkyi toinen tähtimeri, koska paratiisisaarella ei juurikaan turhaa valosaastetta ollut ja tähtitaivas välkkyi kirkkaana.


Koh Rong Samloemilta suuntasimme lauttamatkan jälkeen pääkaupunki Phnom Penhiin, josta meillä oli muutaman päivän päästä lento seuraavaan kohteeseen. Jos Siem Reap ja Sihanoukville olivat olleet hieman shokkeja, sitä oli myös kaoottinen Phnom Penh. Myöskään matka kohti pääkaupunkia ei ollut iiseimmästä päästä, sillä juututtiin pahaan ruuhkaan ja muutaman sadan kilometrin matkaan meni lopulta noin 8 tuntia. Tästä ajasta puolitoista tuntia köröteltiin sikojenkuljetusauton perässä ja jouduimme todistamaan muutaman metrin päästä, kun siat kirkuivat autossa hätääntyneenä päällekkäin ja lomittain. Olen syönyt kasvispainotteisesti jo jonkun aikaa, mutta tämä näky sai mut päättämään entistä tiukemmin, että jatkossa pysytellään hyväksi havaitulla tiellä.

Kun Phnom Penh ei ilmeisesti muuten ollut tarpeeksi horror, sain siellä reissun ensimmäisen mahapöpön ja istuin muutaman neliön Airbnb-kämppämme lasikuutiovessassa puolet kaupungissa vietetystä ajasta. Onneksi ainoa suunniteltu aktiviteettimme kaupungissa kuitenkin onnistui, sillä pöpö parani melko nopeasti. Kävimme Kambodžan sisällissodan ja kansanmurhan aikaisissa S21-vankilassa sekä Killing Fieldseillä, joilla tapettiin satoja tuhansia kambodžalaisia sisällissodan aikana. Olin lukenut Kambodžan kansanmurhasta paljon etukäteen, mutta silti monet museossa ja muistomerkillä opituista asioista järkyttivät syvästi ja koko päivä oli aika rankka. Mikäli matkustat Kambodžaan, suosittelen ehdottomasti vierailemaan Phnom Penhissä näissä kahdessa kohteessa, sillä ne laittavat melko hyvin asioita mittakaavoihin.

Kambodžan jälkeen oli aika siirtyä Filippiineille ja olin kyllä melko helpottunut, kun kone rullasi kiitoradalla eteenpäin. Kambodža jätti jäljen mieleen ja sydämeen sekä hyvässä että pahassa. En unohda sen ystävällisiä hymyjä ja iloisia lapsia, mutten myöskään kaikkea sitä köyhyyttä ja niitä surullisia tarinoita, joita kuulin.

Teksti: Lilli
Kuvat: Lilli