MALLISCOUTINA MAAILMALLA 1/2




Aloittaessani scouttaamisen muutama vuosi takaperin ei minulla ollut hajuakaan mitä kaikkea scoutin työhön kuuluu. Eikä ollut oikeastaan ennen Pariisiin muuttoakaan. Nyt mulla on takana täysiä työpäiviä kuusi kuukautta ja mulla on jo idea siitä mitä kaikkea tehtäviini kuuluu. Saan paljon kyselyitä niin kasvotusten kuin somenkin kautta siitä, mitä kaikkea työni pitää sisällään ja ajattelin, että olisi kiva valottaa hieman sitä, mitä työni on matkustamisen lisäksi.

Miten päädyin alalle?

Oma kiinnostukseni alaan syttyi Milanossa keväällä 2015, kun näin malleja ympäri kaupunkia näytösten aikaan. Olin ennen vaihtoon lähtöä kokeillut niin toimittamista kuin stailaamistakin, mutta kumpikaan ei tuntunut omalta jutulta. Milano vei sydämen ja olisin halunnut jäädä kesäksi Italiaan. Paikalliset toimistot eivät pystyneet tarjoamaan paikkaa kieltä taitamattomalle ja täysin kokemattomalle opiskelijalle. Ehkä hyvä niin, sillä Suomeen palattuani juttelin Paparazzin porukan kanssa ja aloitin harjoittelun loppukesästä.

Syksyn aikana Jari, Paparazzin pääbookkaaja, kehotti mua pitämään kadulla kävellessäni silmät auki potentiaalisten mallien varalta. Seuraavan puolentoista vuoden aikana toin muutamia uusia kasvoja Razzin listoille ja opin paljon siitä miten ala toimii. Tiesin alusta asti, että haluan lähteä ulkomaille töihin. Graduni valmistuessa syksyllä 2016 punnitsin erilaisia vaihtoehtoja. Lopulta päätin pakata laukut ja muuttaa muutaman kaverini kanssa Sydneyyn vuodenvaihteessa.


Bingbing löytyi Shanghain matkalta.


Australiassa pääsin pienemmälle paikalliselle toimistolle töhin. Haaveena oli kuitenkin alusta asti päästä IMG:n listoille. Jatkoin scouttaamista Australiassa ja signasin lyhyessä ajassa useita talentteja. "Läpimurto" scouttaamisessa tapahtui loppukeväästä, kun toimisto jossa työskentelin joutui leikkaamaan toimistotuntini ja siirtämään mut täysin scouttaamiseen. Muutamaa viikkoa aikaisemmin olin scoutannut sen astisen urani kiinnostavimman tytön, joka avasi ovet IMG:lle. Sain eksklusiivisen freelance-sopimuksen ja jatkoin tapahtumissa ja kaduilla scouttaamista siihen asti kunnes muutin keväällä takaisin Eurooppaan.

Monien mutkien kautta aikani Australiassa tuli loppuun viime keväänä. Onneksi ihanat Sydneyn "pomoni" järjestivät minulle haastattelun Pariisin toimiston kanssa. Hieman yli kuukausi haastattelun jälkeen muutin Ranskaan ja aloitin työt täyspäiväisenä scoutina. Uskon siihen, että kaikki tapahtuu jostain syystä, sillä ennen paikkani aukeamista koko yrityksessä ei ole ollut useaan vuoteen scoutin paikkoja vapaana.

Monet scoutit ovat toimineet aikaisemmin castingin, valokuvaamisen tai muun visuaalisen työn parissa. Osa scouteista on aloittanut assistenttina joko jossain meidän toimistoissa tai pienemmässä paikallisessa. Tärkeintä on kuitenkin oikeanlainen silmä siihen, mikä tällä alalla ja omassa toimistossa toimii.

Billie on yksi Australiassa löytämistäni malleista.

Maailman ympäri mallien perässä - mitä työviikot pitävät sisällään?

Olen onnekkaassa asemassa siinä suhteessa, että työni yhdistää kaksi lempiasiaani - matkustamisen ja mallimaailman. Yrityksessämme työskentelee tällä hetkellä yksitoista scoutia. Yksi heistä vastaa Instagram-scouttaamisesta, yksi on ns. street scout eli hän scouttaa tapahtumissa ja kaduilla sekä kaksi scoutia Australiassa ovat myös managereita. Me loput seitsemän pidämme huolen toimistomme suhteista ulkomaisiin toimistoihin ja matkustamme joka kuukausi tapaamaan paikallisia kumppaneitamme.

Työmatkoilla tapaamme järjestamissämme castingeissa paitsi paikallisten toimistojen uusia malleja, myös toimistojen henkilökuntaa. Lounaat, aamiaiset ja päivälliset käytämme useimmiten myös palavereina paikallisten toimistojen kanssa. Työmme on paitsi löytää kiinnostavia kasvoja, myös rakentaa ja ylläpitää suhteita.

Toimistolla työmme on pitkälti tulevien matkojen suunnittelua ja tehtyjen matkojen raportointia. Tapaamme viikottain useita toimistollemme tulevia mallikokelaita ja vastaamme sähkopostitse tuleviin hakemuksiin. Työ on myös paljon tapaamiemme talentien seuraamista ja heidän uransa suunnittelua. Olen tällä hetkella lisäksi pitkälti vastuussa malliemme sijoittamisesta muille markkinoille kuten Aasiaan, Espanjaan, Kreikkaan ja Turkkiin.

Kaikki tämä pitää sisällään paljon paperihommia, sillä EU:n ulkopuolelta tulevat ja sinne suuntaavat mallit tarvitsevat paljon dokumentteja viisumeitaan varten. Viisumidokumenttien lisäksi hoidamme kollegani kanssa myös sopimukset kaikille kuntoon ja käymme ne tarvittaessa läpi lakimiehemme kanssa.

Muotiviikkojen aikaan olemme uusien malliemme tukena ja vietämme päivät alaikäisten talentiemme kanssa niin castingeissa kuin backstageillakin. Tarvittaessa viemme heitä myös shoppailemaan, jotta asut olisivat isoja asiakkaita tavatessa kunnossa. Toimistolla muotiviikot ovat kiireisiä, sillä monet ulkomaiset toimistot vierailevat Pariisissa ja tulevat tapaamaan meitä näytösten välissä. Työtehtävät ovat siis todella monipuolisia ja vaihtelevia.

Jotta tästä postauksesta ei tulisi kilometrin mittaista, kirjoitan toisen postauksen alan palkkauksesta sekä annan vinkkejä siihen, miten mallialalle voi päästä töihin.

Teksti: Elina

Ei kommentteja

Lähetä kommentti