UNELMALOMALLA?



Toistakymmentä tuntia yöbussilla kaupungista toiseen ja kolmatta viikkoa jatkuva ripuli. Kuulostaako unelmalomalta, vai siltä, että olisi mielummin kannattanut jäädä kotiin? Täysipäiväisesti reissaaminen on oikeastaan täysin eri asia kuin lomalla oleminen ja kokosinkin tähän postaukseen huomioita tällaisesta pidemmästä reppureissusta, nyt kun takana on jo kolme kuukautta ja noin 29 000 reissattua kilometriä. Haluan sanoa ennen listan alkua, etten ole katunut hetkeäkään että olen lähtenyt ja tiedän olevani onnekas voidessani tehdä tällaista, mutta kyllä se ribbe siltikin vituttaa, eikä pitkiin bussimatkoihin totu koskaan. Siperia kuitenkin opettaa ja kaiken jälkeen on ainakin taas perspektiiviä asioihin. Mutta, siihen reissurealityyn:

Jatkuva suunnittelu

Täysipäiväisesti matkustaminen käy toisinaan ihan oikeasti työstä. On tosiaankin eri asia matkustaa tällä tavalla ja olla lomalla. Kun vaihtaa paikkaa joka viikko, yleensä useamman kerran viikossa, aikaa menee paljon läppärin ja puhelimen naputteluun ja asioiden selvittelyyn. Pitää selvittää reittejä, kulkupelejä, aikatauluja, majapaikkoja, eri vaihtoehtojen hintoja ja nähtävyyksiä. Pitää googlettaa mitä missäkin paikassa kannattaisi tehdä, kunkin maan kulttuurista, historiasta ja tavoista. Kun alussa valittiin jokainen airbnb tai hotelli huolella ja vähintään 10 arvostelua lukien, lokaatio tsekaten ja kuvat läpi syynäten, nyt riittää, että hinta on kohdillaan ja kartta näyttää edes suunnilleen oikeaan kaupunkiin.

Perseenreikähotellit

Vaikeinta on ollut tottua siihen, ettei nyt tosiaan olla sillä kahden viikon lomalla, eli budjettikaan ei ole sen mukainen. Kun olen lomalla, hassaan rahaa kuin mikäkin idän öljysheikki, enkä juurikaan katso asioiden hintoja. Lomalla on varaa myös painaa pää mukavalle (ja puhtaalle) tyynylle. Koska meillä on kuukausibudjetti (joskin melko venyvä), ei yöpaikkoja voi aina valita sen mukaan, mikä tuntuisi oikeasti mukavimmalta. Vietnamissa ja Kambodžassa yövyttiin vielä aika kivasti mutta edullisesti, Filippiinit kuitenkin osoittautui oletettua kalliimmaksi. Se mistä Vietnamissa maksoimme esim. 20 euroa yö, maksoi Filippiineillä n. 60-80 euroa, Meksikon joulusesonkihinnoista nyt puhumattakaan. Niinpä ollaan yövytty ties missä rotanloukuissa. Yhdessä haisi home, toisesta luultiin saavamme bed bugeja (oli onneksi väärä hälyytys) ja kolmannessa lakanoita tuskin oli pesty sitten edellisten vieraiden. Toimiva Wi-Fi, lämmin vesi ja ilmastointi ovat luksusta, joista nautitaan vain harvoin. Onneksi kaikkeen tottuu ja ennen itsestäänselvinä pitämiä asioita alkaa arvostamaan paljon enemmän. En ole myöskään pitkään aikaan kokenut samanlaista tyytyväisyydentunnetta, kuin saatuani vihdoin kaatua puhtaisiin valkoisiin lakanoihin kuuman suihkun jälkeen, ilmastoidussa hotellihuoneessa.

Pakkaaminen ja kamojen roudaaminen

Kun vaihtaa paikkaa koko ajan, myös pakkaa koko ajan. Vaikka tiesin tarkalleen, kuinka kannattaa pakata ja mulla on aika kompakti varustus mukana, rinkka alkaa painaa jokaisen tallustetun kilometrin jälkeen vähän enemmän. Vannon joka kerta uuteen majapaikkaan saapuessamme, etten räjäytä koko omaisuutta lattialle, mutten koskaan onnistu tässä. Onneksi olen oppinut melko nopeaksi pakkaajaksi.

Zero effort omaan ulkonäköön

Poikaystävä-raukka, olen meikannut ehkä neljä kertaa reissun aikana ja kuljen jatkuvasti samoissa ryysyissä, hiukset harjaamatta. Jos aamuisin haistaa edellispäivän t-paitaa, eikä se haise kädenmitan päästä, sitä voi hyvin pitää vielä seuraavankin päivän. Lisäksi kun kaksi sekuntia suihkusta tulon jälkeen on kuitenkin taas hiki, välillä sitä alkaa jopa miettiä, kannattaako suihkuunkaan edes mennä. Kun silloin tällöin yrittää näyttää ihmiseltä ja vetää rinkan uumenista sen astetta fiinimmän koltun, se on kuitenkin rypyssä, turha siis edes yrittää.

Yhdessä oleminen 24/7

Just me and you baby, eikö kuulostakin romanttiselta?! Kuvitelkaapa tällaiseen reissuun kaksi ihmistä, jotka ovat kummatkin olleet sinkkuina monta vuotta ja tottuneet tekemään kaiken itsenäisesti. Olemme kumpikin asuneet ulkomailla ja reissanneet yksin, sekä tottuneet yksinoloon ja tekemään päätöksiä itsenäisesti. Kun yhtäkkiä joku onkin kyljessä kiinni koko ajan, alkaa toisen naama väkisinkin välillä vituttaa. Riidan sytytyslangaksi riittää esimerkiksi se, että toinen puhuu ärsyttävällä äänellä tai se, että toinen haluaa eri ravintolaan. Onneksi kaikesta selviää puhumalla, enkä usko minkään olevan parempi parisuhdetesti, kuin tällainen reissu!

Rutiinien puute ja ruokavalio

"Reissussa on sitten aikaa lenkkeillä ja joogata, ja voi joka aamu syödä tuoreita hedelmiä ja smoothieita aamupalaksi". Jep. Aamu aloitetaan yleensä sillä murkinalla mitä kulloinenkin hotelli/hostelli tarjoaa ja hyvin usein jos näin onnekkaasti on käynyt, että talo sellaisen tarjoaa, se on esimerkiksi vaaleaa pullaleipää tai muroja. Smoothiebowleja katsellaan lähinnä Instagramista siinä vaiheessa, jos on ilmaista ruokaa tarjolla. Lisäksi vaikka kuinka rakastan vietnamilaisia kevätrullia tai meksikolaisia tacoja, tulee kaikkeen stoppi. Kun freesiä ja tuoretta ruokaa on välillä todella vaikea löytää, tulee usein aika ikävä omaa keittiötä. Säännöllisestä urheilurytmistäkin saa vain haaveilla, sillä harvassa paikassa on saleja. Toki aina voi juosta ja tehdä omatoimisia treenejä, mutta eivät nekään pidemmän päälle riitä. Joogapaikkoja on onneksi tullut vastaan ihan kiitettävästi!

Jatkuva uuden kokeminen

Sanotaan, että kaikkeen tottuu. Kun pölähtää keskeltä Suomen loskaa jollekin paratiisirannalle, sitä on kyyneleet silmissä seuraavat kaksi viikkoa. Kun valkoisesta hiekasta, palmuista, kristallinkirkkaasta vedestä ja meritähtien tai valaiden näkemisestä tulee arkipäivää, on samanlaista sykähdyttävää fiilistä enää vaikea saada joka kerta. Toisinaan sitä jää mielummin hotellihuoneeseen tuijottamaan Netflixiä, kuin lähtee tutkimaan nähtävyyksiä.


Maailmantuska

Juuri nyt kun ympäristökeskustelut ovat kuumimmillaan ja kaikki lomalentoja tekevät ovat hirviöitä, tällaisen matkan ympäristövaikutukset ovat väkisinkin mielessä. Yritän päivittäin miettiä pieniä tapoja, joilla voin tehdä matkailusta edes hieman eettisempää ja ympäristöystävällisempää, mutta ahdistus on silti suuri. Olen syönyt entistä enemmän pelkkää kasvisruokaa, kieltäydyn muovipilleistä ym. aina kun se on mahdollista ja yritän aina ennemmin täyttää vesipulloni jossain kuin ostaa uuden. Menemme bussilla kaikki vähääkään järkevät matkat, vaikka se tietäisikin 16 tunnin bussimatkaa tunnin lentomatkan sijasta. Lisäksi lohduttaudun sillä, etten ole oikeastaan ostanut juurikaan vaatteita tai muuta materiaa koko vuonna, sillä ensin säästin reissuun ja nyt rinkkaan ei juuri mahdu uutta. Myöskään joululahjoilla en kuormittanut tänä vuonna maapalloa. Ympäristökysymykset myös tulevat reissussa jotenkin paljon konkreettisemmiksi, kun näkee miten asiat ovat muualla, Suomesta käsin kun ympäristön todellista tilaa saattaa toisinaan olla vaikea ymmärtää. Tästä ympäristöasiasta voisin kirjoittaa vaikka oman postauksen jossain vaiheessa, sen verran paljon kyseiset asiat ovat olleet mielessä.

Aikaa tehdä "ei mitään"

Kun aikaa ei kulu palavereissa ja to do -listan selvittämisessä, kerkeää ajatella. Todella paljon. Maria Veitolan kirjassa luki "Haasteellisinta on kestää kaikki tunteet, jotka pyrkivät pintaan kun on aikaa", ja samaistuin tähän, vaikka Maria puhuikin matkustamisesta yksin. Koko alkuvuosi oli yhtä hullunmyllyä, joten kun täällä on ollut pelkästään aikaa ajatella, olen välillä käyttäytynyt kuin hullu. Itkenyt ja nauranut. Tajunnut asioita. On myös tehnyt todella hyvää "tylsistyä", se kun ei oikein sovi mun luonteelle, vaan Suomessa painan menemään aina sata lasissa. On ihanaa kun ei ole mitään kissanristiäisiä tai velvoitteita olla tietyssä paikassa. Välillä on ok, että päivän ainoa saavutus on hiekkalinnan rakentaminen.

Kotifiilis kaikkialla

Tämä on hassu tunne. Tavallaan sitä tuntee kodiksi jokaisen kaupungin ja paikan, johon tulee. On ihan kotoisa olo, vaikkei tunnekaan vielä kyseistä paikkaa. Mikään ei oikeastaan tunnu kovin pelottavalta ja sitä tietää, että pärjää joka paikassa ja tilanteessa, mitä eteen tulee. 

Pienet ilot

Tiedostin tämän kyllä jo ennen reissua, mutta kyllä se vain niin on, että kaikkien onnellisimmaksi tekee kliseisesti, ne pienet asiat. Kun on tehnyt hyvän treenin tai syönyt tosi hyvän aterian. Tai kun näkee tähdet selkeällä säällä. Tai kun hedelmä on erityisen makea. Kliseistä on myös se, että välillä pitää mennä kauas, jotta näkee lähelle. Miten hyvin ja ihanasti sitä koti-Suomessa asiat ovatkaan.


Yhteenvetona siis, ei tää joka päivä mitään unelmalomaa ole, mutta erittäin hyvää ja kivaa sellaista. Tai ei oikeastaan edes lomaakaan, elämää ennemminkin. Elämää, johon kuuluu ilot ja surut, arki ja juhla, ihan niin kuin kotona Suomessakin, mutta vain hieman eri tavalla. Kuulen useasti, että olen onnekas saadessani olla täällä ja tehdä tällaista. Tiedän sen. Olen kiitollinen tästä joka päivä ja vaikka kipeänä sitä toivoisi välillä olevansa Suomessa, en ottaisi nyt lentolippua takaisin, vaikka sellaista tarjottaisiin.

Teksti: Lilli
Kuva: Lilli

Ei kommentteja

Lähetä kommentti